Heti konduktöörin kanssa tuli ongelmia skottiaksentin kanssa. Aamu ajatteli että ne puhuu noin hassusti "kun ne ei ehkä vielä osaa". Tytön järkyttynyt ilme oli näkemisen arvoinen kun sanottiin että sekin puhuisi nyt sillälailla englantia jos me oltaiskin lähdetty Lontoon sijasta Edinburghiin. Voi hitto, ei tullu ajateltua tätä asiaa silloin, mutta olisihan se nyt vaan siistiä jos Aamu ois oppinu kunnon skottienkun!
Retken uroteko oli kun reippailimme keskustan vieressä kohoavalle Arthur's Seat -vuorelle (250,5 m). Ennen eräretkeä retkueemme sirkkelöinti, narina ja yleinen vetämättömyys vaikutti jo niin uhkaavalta että lupasin syödä hattuni jos ikinä pääsemme huipulle. Onneksi mulla ei ole hattua. Laskeutuessamme alas mäenrinteitä ja tyhjentäessämme Sainsbury'sin oranssia eväskassia vuorenrinteellä nummien tuoksuessa ympärillämme (ja lasten ryntäillessä ties minne kielekkeille) visioin jo muuttuvamme kunnolliseksi ulkoilmaperheeksi joka telttailee ja patikoi asiallisesti varustautuneena. Tosin kyllä noilla converseilla/tomseilla ja muovikasseillakin toi eräjormailu näyttää toimivan, joten en nyt ehkä ekana vaihda viimeisiä puntiani goretexeihin. Ja okei, olihan meillä sentään se 12-vuotiaana saamani sveitsiläislinkkari joka on palvellut niin manikyyreissä kuin viisaudenhammasleikkauksen tikkien irroittamisessa!
-R
P.S. Edinburghin lintulaji on sitten lokki. Sellainen joka nappaa Helsingin lokit unohtaneen varomattoman turistin aamiaisen eli munapatongin ja leväyttää sen keskelle aukiota.
Reippain mielin eräretkelle asianmukaisin kantovälinen varustautuneina. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti