Lapsuuden museo

Käytiin tänään V&A Museum of Childhoodissa, jota lämpimästi suosittelemme kaikille! Kävimme samaisessa paikassa myös kaksi ja puoli vuotta sitten ja Aamun lempipaikka oli edelleen sama.

helmikuu 2009

syyskuu 2011

Kiertelimme museota vanhan ystäväni ja hänen kahden suunnilleen Aamun ja Uulan ikäisen lapsensa kanssa. Lontoo tuntuu heti paljon enemmän kodilta kun on ystäviä joiden kanssa voi sopia treffit, siitäkin huolimatta että edellisestä kohtaamisesta oli kulunut yli kuusi vuotta!

Museolla oli tänään London Design Festivaliin liittyen suomalaista toimintaa: alakerran huoneessa oli rivi Aamu Songin punaisia tanssitossuja, tanssiope ja musiikkia. Hetkeksi sain tanssiseuraa, mutta kantapäiden jäädessä ulos pikkutossuista eräs neljävuotias päätyi toisen neljävuotiaan seuraan murjottamaan pylvään juurelle.

A: "Mä en olis halunnut syntyä." R&K: "Mitä sä tarkoitat?" A: "Täällä on niin hauskaa että mä olisin halunnut syntyä täällä."

A: "Miks täällä Lontoossa on näin paljon ihmisiä?" (Tätä kysytään jatkuvasti.)

-R

Kaksikymppiset ja kolmekymppiset

Mitä tekevät kaksikymppiset opiskelijat lauantai-iltana? Ovat luultavasti ulkona kaljalla.

Mitä tekevät kolmekymppiset opiskelijat lauantai-iltana? Opiskelevat. (Vaikka yksikään kurssi ei ole vielä alkanut. Itseasiassa niille ei ole voinut vielä edes ilmoittautua.) Ja kieltäytyvät vaimon tarjoamasta koti-bissestä. (Opiskelija haluaa huomauttaa lukevansa aloituspakkauksesta saatua ohjekirjasta, ei mitään kurssimateriaalia.)

Mitä tekee kaksikymppinen äiti jolta toissapäivänä kysyttiin Tesco Expressissä papereita kun osti sipsejä, suklaakeksejä ja neljä kaljaa? Juo pienen lasillisen olutta ja jumittaa netissä. Sipsit ja suklaakeksit syötiin toissapäivänä.

Kuvassa näkyvä viinipullo on tyhjennetty viinistä yli viikko sitten ja toimii nyt vesikannunamme.

-R

P.S. Kallen mielestä blogitekstini ovat surullisia. Minun mielestäni ne yrittävät olla humoristisia.

Jännittäviä kokemuksia

Kalle ja Aamu odottaa uusia jänniään, Uula ei tulevan odottamisesta tajua vielä sen suurempia, joten mä voin täällä yksinäni jupista kuinka mun uudet jännät liittyy tällä hetkellä lähinnä (hypotettiisen) lenkkireitin valitsemiseen.

Alkaa tää viikko ilman virallista urheilua tehdä tehtävänsä, ja tänään piti lähtemäni lenkille. Enpä kuitenkaan mennyt, vaan kulutin kaksi tuntia viereisessä ruokakaupassa. Ja kun tämä kameli oli vihdoin ja viimein kivunnut neljän kauppakassin kera rappuset ylös vitoseen, tuntui hellalla odottava jäähtynyt ruoka hikilenkkiä houkuttelevammalta. Että näin. Jotkut lukijoista saattavatkin jo tietää että mulla toi kaupassa käynti normaalistikin kääntyy kuppaamisen puolelle, ja tälläkin kertaa mentiin sille, vaikka olinkin varustautunut jopa ostoslistalla, enkä edes villaissutkaan lehtiständin suuntaan. Mä vielä kuvittelin olevani tehokas, etenin järjestelmällisesti hylly hyllyltä, mutta iso uusi kauppa ja kotikeittiön tyhjät kaapit tekivät tehtävänsä. Ja laskutaidoton kassaneiti. Ja hajonnut puurohiutalepussi. Sekä kassalla tajuttu unohtunut vessapaperipaketti.

Eikä mulla edes ole mitään sikasiistii fotoo.



-R

Viikko takana

Tänään tulee viikko täyteen siitä kun saavuimme tänne. Eka viikko on kulunut lähinnä uuteen ympäristöön tutustuen ja hyvien säiden ansiosta paljolti puistoissa joita täällä onneksi riittää - parklife à la lapsiperhe. Opinnot alkavat ensi viikolla orientaatioluennoilla ja silloin ehkä hiljalleen myös normaalimpi arki.

Kuten jo aiemmin tuli todettua, paluu kouluun reilun viiden vuoden jälkeen jännittää hieman: miten sitä osaa taas vaihtaa opiskelumoodiin työmoodista (tai tällä hetkellä oikeastaan pikemminkin lomamoodista..)?

En ole kuitenkaan ole ainoa perheestä jota ensi viikko hieman kuumottaa: Aamun on tarkoitus aloittaa maanantaina LSE:n päiväkodissa ja neiti on asiasta aika tohkeissaan. Isä ja Aamu menevät nyt siis samaan kouluun, Aamu vain hieman eri laitokselle ;-) En tiedä kumpaa meistä jännittää tällä hetkellä enemmän.

Aamu on tässä viikon aikana siirtynyt kielihämmennyksen osalta seuraavaan vaiheeseen: suomen sijaan Aamu puhuu vieraille (ja välillä meillekin) lähinnä siansaksaa, johon on sekoitettu pari sanaa suomea sinne tänne. Väliin Aamu saattaa heittää tähän mennessä ainoan osaamansa englanninkielisen lauseen, "Helou, mai neim is Aamu." Muita lapsia tämä vähän huvittaa, lapsilla taitaa olla erityisen herkkä korva siansaksan tunnistamiseen. Tässä pieni näyte (laittakaa vola riittävän kovalle että kuulette miten puhutaan "englantia". Aika jännä aksentti, sanoisin).

Eilen illalla kävin myös tähän asti ekalla juoksulenkilläni Lontoossa. Regent's Parkissa on mukava juosta, mutta sinne pääsy juosten tai edes hölkäten vaatii hieman hermoja ja treenauksesta tulee väkisinkin liikenteen seassa intrervalliharjoittelua (se kai on oikea sana?), se huono puoli tässä keskustassa asumisessa on.

Suomessa ei ilmeisesti mitään radikaalimpaa - samat globaalit huonot talous- ja muutkin uutiset täällä kuin sielläkin. Isot ilmiöt eivät tunne rajoja, vaikka jotkut (joita kai ei enää saa eduskunnassa kutsua vakiintuneella kutsumanimellään) muuta tahtoisivatkin.

-K (vielä pienen hetken kakskyt jotain)

Kotouttamisohjelma

-R

Bloggaamista klubbaamisen sijaan

Toista oli ennen: muistaakseni taannoin Berliinissä vaihdossa ollessamme ensimmäinen viikonloppu vietettiin tutustuen kaupungin klubitarjontaan. Tutustuminen taisi silloin jatkua kyllä läpi koko vuoden, mutta muistaakseni (Laku, jos luet tätä niin korjaa jos olen väärässä!) heti kärkeen oli selkeä tarve päästä hämisemään.

Kun nyt vietämme ekaa viikonloppua Lontoossa, niin meininki on vähän toinen, enkä sano tätä nyt mitenkään arvottavassa mielessä. Olemme siis iltaa kiltisti kotona, ja ehkä jatkossakin klubbaamista tällä reissulla korvaa esimerkiksi bloggaaminen.

Tällä pohjustuksella parin päivän fiilistelyn jälkeen muutama rivi uudesta kodistamme. Asuntomme sijaitsee siis Bloomsburyssa. Alueella sijaitsee mm. British Museum sekä University of Londonin ja sen eri collegejen rakennuksia. LSE:lle on n. vartin kävelymatka, mikä on loistojuttu.

Talo on tosiaan vanha ja suojeltu rakennus. Tällä hetkellä pieniä synkkiä pilviä tuo paraikaa meneillään olevan julkisivun kunnostuksen siirtyminen sisäpihan puolelta kadun puolelle. Talomme ovessa on kohtelias ilmoitus töistä jossa todetaan, että työt suoritetaan "lähiviikkoina" - mene ja tiedä sitten vietämmekö loppusyksyn rakennustelineiden peitossa..

Vastapäätä taloamme on Coram's Fieldsin leikkipuisto, joka on jonkun lukemani tiedon mukaan Lontoon keskusta-alueen isoin leikkipuisto. Aikuiset eivät pääse sinne ilman lapsia (jossain näinkin päin…) ja veikkaan että tästä tulee yksi meidän vuoden keskeisistä kohteista. Aamu on ollut varsin fiiliksissä puiston tarjonnasta (mm. huikea köysirata, johon tosin iltapäivisin jonottaa jatkuvasti n. 25 natiaista sekä kotieläinpuisto) sekä pikkuskideille päivittäin erilaisia toimintasessioita.

Aamu on puistossa välillä aika h-moilasena kun ei vielä osaa juurikaan englantia, mutta soveltaa kyllä kohtuullisen hyvin suomalaisten (ja muidenkin) ikäihmisten taktiikkaa eli puhuu suomea muille lapsille. Motivaatiota kielen opetteluun kyllä on, ja tällä hetkellä mietimme kyllä kovasti muutenkin, mikä olisi Aamulle paras tapa viettää tämä vuosi ja oppia englantia. Aamun ikätoverit täällä ovat joko menneet tai menevät kohta kouluun ja päivisin puistossa on lähinnä aika pieniä taaperoita. LSE:n päiväkotiin Aamu saisi nyt ilmeisesti osa-aikaisen paikan, joten saapa nähdä.

Tämä kirjoitus venyi nyt vähän aiottua pidemmäksi, sitä se perjantain viettäminen kotona teettää ;-) Loppuun vielä kuva tämän päivän retkeltämme Hackenysta Hackney City Farmilta. Luonto se on vaan yllättävän lähellä suurkaupungissakin. Ja enpä ole koskaan Helsingissä nähnyt kettua kadulla, täällä olen. City-ketun.

-K

Kaksi kysymystä (tai oikeastaan kolme)

Mikä tämä on? Näitä on ripoteltu sinne sun tänne pitkin seiniä.

Ja klassikko : miksi ja miten? Varsinkin ilman tulppaa tiskaaminen on vähän vaikeata... Ja tiskikonettahan täällä ei ole, minkä mä uskon olevan tämän vuoden Suuria Haasteita (tai no, toivon että haasteet pysyis tolla tasolla).



-R

Aikiia

Ennen lähtöä päätin että en halua ostaa eräästä ruotsalaisesta roinakaupasta mitään mikä sitten vuoden lopussa paljastuu ongelmajätteeksi. Eli siis mitään. Mieluummin hankkia pikkuhiljaa kirpputoreilta ja sattumanvaraisista boutiqueista... Eilen käytiin tutustumassa viereisen korttelin kirppariin ja ruokavaliomme perustuessa -edelleen- tomaattipohjaisiin pastaruokiin päätin ostaa valkoisen lävikön. Nyt totean maksaneeni 30 penniä Romania-lisää verrattuna uuteen tismalleen samanlaiseen. Ei sinäänsä yllätä.



Lävikköepisodin lisäksi retkeä Tottenhamiin inspiroi:
- astiankuivausteline
- pyykinkuivausteline
- juustohöylä (oli laitettu liian hyvään talteen eikä sitten löytynyt lähtöpakkauksen hetkellä)
- tiskiharja (ymmärrän että ulkkareista se on ällö, mutta niin on musta tiskirättikin)
- petauspatja

Eli olen laiska. Tämä on synnintunnustus. Victoria-line, here I come.

-R

Sänky ja tiskiallas

Kuinka hölmö ihmisen pitää olla, että kolmenkympin ollessa aivan nurkan takana perheellisenä päättää palata koulunpenkille ja päättää vielä tehdä sen ulkomailla yhdessä Euroopan kalleimmista kaupungeista? Tätä olen miettinyt tämän kesän aikana muutamaan kertaan, eikä ajatus ollut kovin kaukana roudatessamme eilen tilataksillista matkatavaroita Helsinki-Vantaalle. Muistaakseni aikanaan vuonna '04 ulkomaille lähtö sujui jotenkin helpommin - tai ainakin pienemmällä tavarakuormalla. Heathrown kentällä taksikuski kysyi, että muistittehan ottaa mukaan myös keittiön tiskialtaan ja sängyt. Vastasin, että tiskiallas jäi mutta sänky on mukana - se kun oli.

Täällä kuitenkin nyt ollaan. Eilisillan urheiluna oli kantaa tavarakuorma kierreportaita ylös viidenteen kerrokseen, ja tänään ollaan ihailtu puistonäkymiä Lontoon Bloomsburyssä. Ylin kerros, mieletön sijainti, mielettömän rumat huonekalut ja kokolattimatot. Olemme hieman kateellisia alakerran naapureille isommista ikkunoista, mutta muuten yliopiston asunto on kuitenkin tähän asti ollut iloinen yllätys; kaipaa ehkä vain hieman personointia.

Mitä tästä vuodesta tulee, en osaa vielä arvata. Kolmenkympin kriisin hoitoprojektiksi tämä vaikuttaa liian vaivalloiselta, joten toivottavasti tästä on oikeasti muutakin hyötyä - miten se sitten ikinä ilmeneekin. Ennen matkaa jännitti lähtö, nyt jännittää jatko. Hyvällä tavalla.

-K

Mistä alkaisin..?

Paljastan jo heti kärkeen että Lontooseen asti on päästy. Lähdön haaveilu on aloitettu vuosia sitten, konkreettiset toimet vuosi sitten. Kalle on hakenut kouluun (ja päässyt sinne). On puunattu koti edustuskuntoon, minkä jälkeen myyty, räjäytetty ja tyhjennetty se. Tungettu rahaa sukanvarteen. Hajasijoitettu omaisuutemme ympäri eteläistä Suomea. Annettu tavaroita niillekin jotka niitä eivät ole halunneet. Asuttu puolitoista kuukautta 30 neliön kesäkodissa. Tyhjennetty se (ja sekin kyllä onnistuttiin räjäyttämään). Yritetty selvittää Aamulle että äiti ja isä ymmärtää Englannissakin suomea vaikka suurin osa muista lontoolaisista ei. Pakattu, karsittu ja ahdistuttu. Käytetty armaitten ystävien ja sukulaisten apua.





-R