Muu perhe Helsingissä, isä Lontoossa

Tentit ovat ohi. En muista lukeneeni yhtä antaumuksellisesti mihinkään tenttiin sitten pääsykokeiden, joista tänä kesänä tuli kuluneeksi.. aivan liian kauan. Tenttien lopulliset tulokset saadaan vasta loka-marraskuussa, mikä on kohtuuttoman pitkä aika.

Vapaa kesä edessä? Valitettavasti ei aivan. Kesän projektina on vielä kirjoittaa kolme 8000 sanan extended essaytä, yhteensä noin 60 sivun askare. Laajuus on siis aika lähellä kotoista oikiksen gradua, aikaa tälle 21.8. asti. Työ ei ole aivan alkutekijöissään, mutta riittävästi tekemistä lähiviikoille silti riittää. En vaivaa lukijoita lopputyöni aiheilla, kirjoitan niistä lisää toisessa blogissani. 

Ensi viikolla lähdemme Berliiniin viikoksi. Se on Lontoon ohella toinen suosikkikaupungeistani Euroopassa, mutta niin erillainen Lontooseen verrattuna, etten mitenkään voi niitä asettaa suosikkijärjestykseen. Berliini on rauhallisen menon ja juhlimisen mekka, Lontoo taas hektinen työorientoitunut kosmopoliitti. Berliini ja Lontoo pelaavat aivan eri vahvuuksilla. Lontoossa on koko maailma, sekä hyvässä että huonossa. En olisi uskonut, että tänne on näinkin helppo kotiutua. 

Muun perheen ollessa Suomessa käymässä olen itse keskittynyt esseiden työstämiseen ja käyttänyt pari viime iltaa kavereiden kanssa kaupungilla notkumiseen. Eilisilta oli opiskelijamainen ilmaiskierros kaverin kaverin näytteluyn avaijaisista (ilmainen baari) kaverin kaverin (ilmainen baari) synttärien kautta dj-kilpailuun Shoreditchin XOYO-klubilla. Tänään iltapäivällä vietimme kurssin piknikkiä London Fieldsin puistossa; eräs suosikkipaikoistani Lontoossa. 

Kesäsää Lontoossa on ollut varsin englantilainen, mutta eipä tuo hirveästi ole haitannut. Lontoo on mieletön paikka, ja paluu Härmään pelottaa tässä vaiheessa jonkin verran. 

Lopuksi vielä kuva siitä, että hauskaa on ollut muillakin perheenjäsenillä kuin isällä. Päiväkodissa vietettiin keskiviikkona "health and wellness" -päivää olympialaisten hengessä. Aamu ja ystävänsä näyttävät, että pöllöilylle löytyy sijaa teeman kuin teeman alla. 

Kew Gardens ja lopun ajat käsillä

Nonni, päivien, tai no puhutaan vielä viikoista, käydessä vähiin ahdistus lisääntyy. Pitäisi varmaan tehdä joku to do -lista, mutta kun ei olla sellaisia tähänkään mennessä harrastettu niin mitä turhia. Ei kai tää Lontoo mihinkään katoa vaikka me kadotaankin. 

Kallella on huomenna vika tentti ja lukurauhan takaamiseksi olen lasten kanssa yrittänyt pysyä poissa jaloista. Tai siis kirjastollahan se lukee....joten tekosyy sille että viime viikolla varmaan tuplasti käytettiin viikkobudjetti... Mutta hulluksi tulen jos kökin himassa yksin noitten kiljukaulojen kanssa (ks. kuva 2.), joista vähemmän verbaalinen on keskittänyt vähäisen sanavarastonsa erilaisiin tv-sarjoihin (esim. puu-a = Puuha-Pete, muummu= Muumi, tsu-tsuuu = Tuomas Veturi). Lauantaina käytiin taas London Transport Museumissa ja sunnuntaina urheasti matkattiin naapurin tyttöjen kanssa Kew Gardensiin, eli jonkinsorttisesta kuninkaallisesta puutarhasta on kyse. Vähän tuli mieleen Versailles'n puutarha, mutta lisäksi tuolla Kew'ssa on paljon erilaisia kasvihuoneita, lasten ulko- ja sisäleikkipuistoja,  London Eye -maailmanpyörän suunnittelijoiden Treetop Walkway (ei korkeanpaikankammoisille) ja taidetta sekä gallerioissa että sinne tänne ripoteltuna. Koin myös lontoolaisen harvinaisuuden: n. puolen minuutin hiljaisuus keskellä pusikoita ilman että näen ketään seurueeseemme kuulumattomia ihmisiä! Hiljaiseksi puistoa ei tosin voi sanoa, Heathrow'n lentokenttä sijaitsee aivan vieressä ja laskeutuvien koneiden reitti meneekin suoraan puiston päältä joten suunnilleen minuutin välein pään ylitse jylisee jumbojetti. Hieno paikkahan toi Kew on ja kokonaisen päivän siellä saa helposti käytettyä, mutta hinta on kyllä aika suolanen, £16 aikuisilta, ja tietty toisen mokoman ja enemmänkin saa upotettua kahviloihin ja lahjontavälineinä käytettäviin jätskeihin (vaikka meillä oli niitä eväitäkin mukana!!!!). Matkoihin menee täältä Lontoon keskustasta kahdella metrolla tunti suuntaansa. Leipätikkujen, pikkulelujen, rusinoiden ja prakailevien hermojen kanssa siitä selvittiin. Menomatkalla korvatulpat olisivat olleet myös oiva lisävaruste.

Päräyttävin, tai rehellisesti sanottuna järkyttävin, kokemus oli kun puistossa tuli vastaan sunnuntairetkelle lähtenyt perhe: isä, äiti, n. 7- ja 5-vuotiaat lapset sekä vastasyntyneen näköiset kolmoset rattaissa. Tai siis vankkureissa. Ja äiti-rukka joka kärryjä lykki, kaikki (mukaanlukien itseni) tuijottivat heitä sanattomina. Olen edelleen sanaton. Sori kun tuijotin.

-R

Höyrymetrolla macaroniin

Kävin jälkikasvun kanssa Lontoon liikennemuseossa, siis London Transport Museumissa, joka sijaitsee aivan Covent Gardenin reunalla. Perheemme varsinainen metroentusiasti täytyi valitettavasti jättää mehustelemaan läppärinsä ja tiiliskiviensä pariin. Lapset taisivat kuitenkin tykätä busseista ja metroista sen verran että eiköhän Kalle voi vielä raahata ne sinne toistamiseen (toki sinne pääsee ilman alimittaisia escorttejakin, toisin kuin kotimme viereiseen leikkipuistoon). 

Suurin osa Lontoon museoista on maksuttomia, mutta tämä ei valitettavasti ole yksi niistä. Aikuisten normilippu maksaa £13,50 (n. €16,60), mutta se onkin sitten voimassa vuoden, eli pakko käydä nyt sitten vähintään joka kolmas päivä. Lapsista ei täytynyt maksaa. Tarjolla on Lontoon julkisen liikenteen historiaa, nykypäivää ja vähän tulevaisuuden visioitakin. Itsehän en mitään seinätauluja ehtinyt lueskelemaan kun keskityttiin konkretiaan, kuten höyryveturimetron matkustusloossiin ja bussin ajamiseen sekä 70-lukulaisten salenukkien seuraan halajavan sankarin kalastamiseen -mitä järkeä laittaa pleksiaidat jos niitten vierestä mahtuu kuitenkin livahtamaan? Ja tietysti eväisiin. Siitäkin huolimatta että kuva on sutuinen, en voi vastustaa laittamasta todistusaineistoa (ja eikö sutuinen kuva olekin aina todistusvoimaltaan teknisesti täydellistä vahvempi...) tästä harvinaisesta kerrasta kun olen jo kotona kasannut eväät ja jopa lusikatkin mukaan, eikä tarvitse tututtuun tapaan turvautua museokahvilan kalliisiin känttyihin. Vaikka toivoisin, en voi luvata että tästä tulee tapa. Yritän kovasti (ja kyllä äiti, meillä on ruokaa). 

Museon jälkeen Uula taintui vankkureihinsa ja me Aamun kanssa ostimme neljä macaronia (orvokki-mustaherukka, ruusun terälehti, suklaa ja sitruuna) Covent Gardenin Laduréesta ja mulle käsikahvin S-baksista ja nautimme herkut katukiveyksellä kykkien. Tai Aamullahan oli oma penkki = rattaiden seisomalauta. Orvokki-mustaherukka oli molempien mielestä paras.

-R

Timangijubileet eli kuusikymmentä vuotta kuningattarena

Täällä sataa vettä ja on stereotyyppinen Lontoo-sää, juuri sopivasti kuningatar Elisabethin Thames-veneretkeä varten. Ilmeisesti emme ole brittiytyneet tarpeeksi että olisimme jaksaneet tunkea tuhansien muiden kanssa tihkusateeseen lippuja heiluttelemaan, joten olemme fiilistelleet juhlahumua telkkarin (tai siis BBC:n nettistriimin) välityksellä. Aamupäivällä sentään askartelimme toisen päivänsankarin, A. Orvokin, kanssa talouspaperiviirit ikkunaan. Ensimmäisistä versioista tuli vähän norjalaiset kun ei heti muistunut miten ne värit nyt menikään...

Mielenkiintoisia nämä erilaiset lippujuhlat ja se mitä liput milloinkin kenellekin symboloivat. Patrioottisuutta / kuningatarta / äärioikeistoa / punksärmää / talvisotaa / urheilujuhlia / itsenäisyyttä //// ?Onko lippuhommat arvokasta / mölliä / coolia / trendikästä / mautonta?

Tässä vähän kuvia Aamun päiväkodin torstaisesta jubilee-juhlasta kurkkuleipineen, lippukorvakoruineen,  kruunuineen ja sini-puna-valkoisine kuppikakkuineen. Päiväkotikuvien jälkeen kotimeininkiä.

God save the queen. Ja toivottavasti sillä oli lämpimät alusvaatteet ja sateenvarjo.

-R