Syksyn lehtien akateemista havinaa

Syksy etenee. Täällä on edelleen aika lämmintä ja toistaiseksi huomattavasti vähemmän sateista kuin mitä Lontoolta olin odottanut. Ehkä Lontoo näyttää tässä suhteessa todellisen karvansa vasta myöhemmin.

Mitä tulee opiskeluun, se sen sijaan on näyttänyt todellisen karvansa jo nyt. Jotenkin kuvittelin, että muutaman vuoden työkokemus tekisi lukemisesta ja uuden omaksumisesta merkittävästi helpompaa. Väärässä olin. Luettavat tekstimäärät ovat eri sfääristä mihinkään aiempiin opintohini nähden ja aikaa kirjastossa voisi käyttää käytännössä rajattomasti. Tämä opiskelijakortin suojus yrittää varmaan olla hauska - ei ole.

Opettajilla on tapana tehkä joka seminaarikerralle kaksi listaa: "essential readings" ja "further readings". Olen käytännössä havainnut, että lukunopeuteni ei useimpina viikkoina riitä edes essentialien täydelliseen lukemiseen (saati omaksumiseen). Välillä tosin mietin, että aika monen 40-sivuisen artikkelin sisällön voisi tiivistää minusta hyvin neljän sivun yhteenvedoksi (tai pahimmillaan, neljän lauseen joista kolme päättyy kysymysmerkkiin). Myönnän auliisti tämän ajatukseni epäakateemisuuden, mutta toisaalta: lukijan kannalta päämäärä saattaa monesti olla matkaa kiinnostavampi, kun taas kirjoittajalle matka ja tieteellinen diskurssi on itsearvo. Saa mieluusti kritisoida.

Tässä vaiheessa lukukautta alkaa pöydälle tulvia myös erilaisia väliesseitä sekä muita lisäharjoitteita, eli vapaa-ajan ongelmia ei varsinaisesti ole. Mieleeni on muistunut taas yksi opiskelijaelämän ahdistavammista puolista, nimittäin se, että työ ei ole senkään vertaa sidottu työaikoihin kuin "oikea työ" vaan jatkuvasti voi potea huonoa omaatuntoa siitä, että olisi voinut tehdä vielä hieman enemmän. Lisäksi olen tullut valinneeksi suhteellisen raskaan kurssiyhdistelmän, joka kutakuinkin maksimoi työmäärän joka näihin neljään "opintomoduuliin" on mahdollista mahduttaa. Ihan omaa tyhmyyttäni.

Positiivisena puolena on se, että opetus on poikkeuksetta hyvää. Seminaarit ovat mielenkiintoisia, ja ne ovat sitä paljolti juuri siksi että ihmiset ovat valmistautuneet niille hyvin ja osallistuvat. Ja hemmetti: aina aika ajoin huomaan aidosti innostuvani asioista, jotka ovat tuntuneet tähän asti täysin epäkiinnostavilta: GNU GPLv3 -lisenssiehdot! geenipatentit! Englannin tekijänoikeuslain teoskategoriat! (Lukijat pidättänevät tässä vaiheessa jo hengitystään odottaen jatkoa.) Ehkä LSE:lle on tyypillistä tietynlainen ison kuvan rakentaminen ja juridisten koukeroiden tarkastelu vahvasti yhteiskuntatieteellisestä ja kriittisestä näkökulmasta. Opettajat käyttävät termiä "black letter lawyer"vähättelevässä merkityksessä. Itse mietin välillä, että taidan jonkin verran kuulua tuohon kategoriaan, kun en ihan aina jaksaisi olla "jotain mieltä" vaan voisin toisinaan ihan mielellään vain tyytyä opettelemaan sääntöjä.

Mitä sitten tulee Lontooseen, olo on tällä hetkellä hieman ristiriitainen ja minusta tuntuu että meillä (=minä ja Lontoo) on vielä tutustumisvaihe kovasti kesken. On sinänsä täysin turhaa valittaa väenpaljoutta kun asuu isossa kaupungissa, mutta viime perjantainen kävely ruuhka-aikaan pitkin Oxford Streetia sai minut (jälleen) päättämään, etten tule lähellekään tätä West Endin synkintä ydintä ilman erittäin hyvää syytä. (...No se hyvä syy löytyi sitten taas tänään kun Aamulle piti ostaa kengät.) Tungos on liian lievä sana kuvaamaan Oxford Circusin metroaseman sisäänkäynnin luona kello kuuden aikaan perjantaina vellovaa - tai ehkä pikemminkin seisovaa - mehiläispesää. Olen myös ollut moneen kertaan mielessäni syvästi kiitollinen siitä, ettei minun ole pakko käyttää joka päivä metroa, vaikka suuri metrofiili olenkin.

Toisaalta, parin korttelin matka voi jo muuttaa kaiken. Meidän kotikulmilta on muutaman minuutin matka keskelle pahinta hyörinää, mutta täällä on silti ihan eri meininki. Tänne on ihanaa tulla iltaisin. Lisäksi puistot ovat kauniita ja niissä on tällä hetkellä ihan mielettömän hieno syksyinen tunnelma.

Ja museot: tänään olimme Natural History Museumissa - jaksoimme katsoa ehkä kolmanneksen, mutta ainakin Uula oli aika fiiliksissä tästä isosta pallosta ja mielettömistä liukuportaista. Aamu oli vaikuttunut maanjäristyssimulaatiosta, tosin vähän pelkää näkevänsä painajaisia.

Tähän on hyvä päättää ja luvata jälleen itselleni, että postaan vähän useammin.

-K