Toimiva Baabelin torni

Aamun päiväkodissa pidetään kerran viikossa vanhemmille "Coffee Morning/Workshop with parents", eli kun lapset on viety omiin touhuihinsa halukkaat vanhemmat voivat hiippailla Parent's Roomiin kahville ja keksille ja kuuntelemaan ja keskustelemaan milloin mistäkin aiheesta. Yleensä keskustelun vetäjäksi on kutsuttu ulkopuolinen asiantuntija. Tänään aiheena oli "Importance of maintaining your child's first language and multiple languages". En valitettavasti päässyt osallistumaan alusta asti, missasin ekan vartin, joten mulle jäi epäselväksi mikä keskustelua vetävä nainen, Una, oli ammattinsa puolesta, mutta lapsiin ja kieliin liittyvä jokatapauksessa.

Päiväkodissahan on siis n. 100 lasta, ja lapsilla yhteensä n. 30 kotikieltä. Monilla tuntuu olevan tilanne, että äiti puhuu yhtä kieltä, isä toista ja päiväkodissa kolmatta (englantia). Tuokioon osallistui tänään vajaa kymmenen vanhempaa ja jokainen kertoi oman perheensä ja lapsensa kielitilanteesta, ja kieliasioista puhuttiin sitten lähinnä näiden käytännön esimerkkien kautta. Oli todella mielenkiintoista!

Unan pääpointtina taisi tulla se että on vanhempien on tärkeää puhua lapsilleen omaa vahvinta kieltään, ja jatkaa sitä vaikka lapset rupeaisivatkin vastaamaan englanniksi. Minua kiinnosti tietää että pitäisikö/kannattaisiko meidän jotenkin treenata Aamun kanssa englantia kotona (ja ei, emme todellakaan ole harkinneet että alkaisimme puhua englantia kotioloissa), ja Unan neuvo oli että puhumme tietysti suomea, mutta voimme vaikka suomenkielisiä kirjoja lukiessamme miettiä mitä sanat olisivat englanniksi. No, näinhän olemme tehneet. Ja Aamu kyllä kyseleekin usein että mitä se ja se on englanniksi.

Vakava tilanne: uusi nukke ja uudet kengät.

Aamu sai myös viime viikonloppuna uuden nuken, ja nukke puhuu viisi lausetta: "Hello! I'm Princess Holly!" joten Aamun lausevarasto karttuu nyt niillä ("I think I'll do some magic!" ja feminismiin taipuvaisen äidin suosikki: "I'm reeeeally good at looking pretty!").

Una oli todella kannustava vanhemmille, ja luulen että monet vanhemmista saivat lisävarmuutta puhua omaa vahvinta kieltään (urdua, katalaania, kasakkia, espanjaa, tanskaa, farsia, japania...) vaikka se englanninkielisessä ympäristössä saattaakin tuntua välillä turhauttavalta.

Tuli väkisinkin mielessäni vertailtua Suomea ja ongelmallista suhtautumista kielivähemmistöihin ja ummikko-oppilaisiin. Suhtautumiseroihin ja käytäntöihin vaikuttaa tietenkin se fakta että täällä muita kieliä äidinkielenään puhuvia on ollut paljon pidemmän aikaa (kiitos kolonialismin) ja Suomessa tilanne on verrattain uusi. (Ja uudet asiat tunnetusti pelottavat...) Vieläkin kauhulla muistelen erään päiväkodissa X uraansa aloittelevan lapsen äidin kommenttia puistossa: "En halunnut että lapseni menisi Y-päiväkotiin, siellä on niin paljon ulkomaalaisia! Haluaisin että puhumaan opettelevalle olisi puhtaampi kieliympäristö." Siis todella, käytti sanaa PUHDAS. Argh.

Jokunen viikko sitten luin netistä ruotsalaisesta pahamaineisesta lähiökoulusta josta on tullut palkittu eliittikoulu. Avain menestykseen oli ollut se, että monikielisyys ja -kulttuurisuus, mikä ennen oli koettu rasitteeksi ja ongelmaksi, oli nostettu tärkeimmäksi vahvuudeksi ja käytetty sitä hyväksi. Tässä linkki aiheeseen. Täysin järkeenkäypää! Keittiöpsykologina ajattelen seuraavaa: jos maahanmuuttaja, joka ei puhu suomea ja koko ympäröivä yhteiskunta ja koulu ja yleinen asenne viestii että se on ongelma, alkaa hän itsekin pitää sitä ongelmana,  mikä aiheuttaa helposti eristäytymistä ja ghettoutumista. Jos taas toisesta kulttuurista tulevaa taustaa pidetään rikkautena ja etuoikeutuksena, niin tokihan sitä rupeaa itsekin pitämään etuoikeutettuna ja itsevarmuus ja osallistuvuus yhteiskuntaan lisääntyy.

Kerran Aamun Lontoo-päiväkodin käytävillä juttelin toisen äidin kanssa, ja hän oli suorastaan kateellinen sillä hänen lapsensa kuului päiväkodissa siihen vähemmistöön joka puhuu kotonaankin vain englantia...

Puhuin näistä ajatuksistani myös tämänaamuisessa "workshopissa", ja Una kertoi että yksi monikulttuurisessa päiväkodissa (vai koulussa..?) kokeiltu keino oli Kuukauden kieli, eli joka kuukaudelle valittiin yksi teemakieli, jota joku koulun oppilaista puhui kotonaan. Kyseisen kuukauden aikana kaikki koulun oppilaat tutustuivat kieleen ja kulttuuriin ja oppivat uudella kielellä sanoja/lauluja/runoja/ruokia. Ne lapset, joiden kotikieli oli kyseessä saivat esitellä omaa kieltään ja kulttuuriaan (ja olla ylpeitä siitä).

Englantilaiset käyvät PISA-tutkimuksen houkuttelemina tutustumassa suomalaisiin kouluihin, ja suomalaisten kannattaisi tulla tänne Lontoon Bloomsburyyn käymään ja tutustumaan toimiviin monikulttuurisiin käytäntöihin ja asenteisiin!

-R