Kävin jälkikasvun kanssa Lontoon liikennemuseossa, siis London Transport Museumissa, joka sijaitsee aivan Covent Gardenin reunalla. Perheemme varsinainen metroentusiasti täytyi valitettavasti jättää mehustelemaan läppärinsä ja tiiliskiviensä pariin. Lapset taisivat kuitenkin tykätä busseista ja metroista sen verran että eiköhän Kalle voi vielä raahata ne sinne toistamiseen (toki sinne pääsee ilman alimittaisia escorttejakin, toisin kuin kotimme viereiseen leikkipuistoon).
Suurin osa Lontoon museoista on maksuttomia, mutta tämä ei valitettavasti ole yksi niistä. Aikuisten normilippu maksaa £13,50 (n. €16,60), mutta se onkin sitten voimassa vuoden, eli pakko käydä nyt sitten vähintään joka kolmas päivä. Lapsista ei täytynyt maksaa. Tarjolla on Lontoon julkisen liikenteen historiaa, nykypäivää ja vähän tulevaisuuden visioitakin. Itsehän en mitään seinätauluja ehtinyt lueskelemaan kun keskityttiin konkretiaan, kuten höyryveturimetron matkustusloossiin ja bussin ajamiseen sekä 70-lukulaisten salenukkien seuraan halajavan sankarin kalastamiseen -mitä järkeä laittaa pleksiaidat jos niitten vierestä mahtuu kuitenkin livahtamaan? Ja tietysti eväisiin. Siitäkin huolimatta että kuva on sutuinen, en voi vastustaa laittamasta todistusaineistoa (ja eikö sutuinen kuva olekin aina todistusvoimaltaan teknisesti täydellistä vahvempi...) tästä harvinaisesta kerrasta kun olen jo kotona kasannut eväät ja jopa lusikatkin mukaan, eikä tarvitse tututtuun tapaan turvautua museokahvilan kalliisiin känttyihin. Vaikka toivoisin, en voi luvata että tästä tulee tapa. Yritän kovasti (ja kyllä äiti, meillä on ruokaa).
Museon jälkeen Uula taintui vankkureihinsa ja me Aamun kanssa ostimme neljä macaronia (orvokki-mustaherukka, ruusun terälehti, suklaa ja sitruuna) Covent Gardenin Laduréesta ja mulle käsikahvin S-baksista ja nautimme herkut katukiveyksellä kykkien. Tai Aamullahan oli oma penkki = rattaiden seisomalauta. Orvokki-mustaherukka oli molempien mielestä paras.
-R
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti