Nonni, päivien, tai no puhutaan vielä viikoista, käydessä vähiin ahdistus lisääntyy. Pitäisi varmaan tehdä joku to do -lista, mutta kun ei olla sellaisia tähänkään mennessä harrastettu niin mitä turhia. Ei kai tää Lontoo mihinkään katoa vaikka me kadotaankin.
Kallella on huomenna vika tentti ja lukurauhan takaamiseksi olen lasten kanssa yrittänyt pysyä poissa jaloista. Tai siis kirjastollahan se lukee....joten tekosyy sille että viime viikolla varmaan tuplasti käytettiin viikkobudjetti... Mutta hulluksi tulen jos kökin himassa yksin noitten kiljukaulojen kanssa (ks. kuva 2.), joista vähemmän verbaalinen on keskittänyt vähäisen sanavarastonsa erilaisiin tv-sarjoihin (esim. puu-a = Puuha-Pete, muummu= Muumi, tsu-tsuuu = Tuomas Veturi). Lauantaina käytiin taas London Transport Museumissa ja sunnuntaina urheasti matkattiin naapurin tyttöjen kanssa Kew Gardensiin, eli jonkinsorttisesta kuninkaallisesta puutarhasta on kyse. Vähän tuli mieleen Versailles'n puutarha, mutta lisäksi tuolla Kew'ssa on paljon erilaisia kasvihuoneita, lasten ulko- ja sisäleikkipuistoja, London Eye -maailmanpyörän suunnittelijoiden Treetop Walkway (ei korkeanpaikankammoisille) ja taidetta sekä gallerioissa että sinne tänne ripoteltuna. Koin myös lontoolaisen harvinaisuuden: n. puolen minuutin hiljaisuus keskellä pusikoita ilman että näen ketään seurueeseemme kuulumattomia ihmisiä! Hiljaiseksi puistoa ei tosin voi sanoa, Heathrow'n lentokenttä sijaitsee aivan vieressä ja laskeutuvien koneiden reitti meneekin suoraan puiston päältä joten suunnilleen minuutin välein pään ylitse jylisee jumbojetti. Hieno paikkahan toi Kew on ja kokonaisen päivän siellä saa helposti käytettyä, mutta hinta on kyllä aika suolanen, £16 aikuisilta, ja tietty toisen mokoman ja enemmänkin saa upotettua kahviloihin ja lahjontavälineinä käytettäviin jätskeihin (vaikka meillä oli niitä eväitäkin mukana!!!!). Matkoihin menee täältä Lontoon keskustasta kahdella metrolla tunti suuntaansa. Leipätikkujen, pikkulelujen, rusinoiden ja prakailevien hermojen kanssa siitä selvittiin. Menomatkalla korvatulpat olisivat olleet myös oiva lisävaruste.
Päräyttävin, tai rehellisesti sanottuna järkyttävin, kokemus oli kun puistossa tuli vastaan sunnuntairetkelle lähtenyt perhe: isä, äiti, n. 7- ja 5-vuotiaat lapset sekä vastasyntyneen näköiset kolmoset rattaissa. Tai siis vankkureissa. Ja äiti-rukka joka kärryjä lykki, kaikki (mukaanlukien itseni) tuijottivat heitä sanattomina. Olen edelleen sanaton. Sori kun tuijotin.
-R
6 kommenttia:
Melko päräyttävää! :D
Mä en ole vielä kertaakaan onnistunut tossa eväshommassa. Ajatuksen tasolla oon kyllä edennyt jo melko pitkälle. Ehkä tänään on se päivä kun kaivan kassistani sen termarin ja voipaperiin käärityt voileivät.
kanavablog: joo, oon ajatellut että jos aloittaisi ton eväsasian jostain törkeistä hello k -eväsboxeista ja blogiäiti-juomapulloista, eli josko varusteisiin upotetut rahat motvioisivat niiden käyttöön... ;-)
Jooo!!! Jos ostais ihan kalleinta mitä rahalla saa. Jonkun louis vuittonin tai jotain. Kyllä sitä varmaan ainakin kahtena päivänä jonkun voikkarin vääntäisi siitä ilosta. Kyllä! Odota vaan, kohta mä päjäytän semmoset eväskuvat täältä tulemaan että avot.
Aijai, täähän on selkee sodanjulistus.... ;-)
Järkyttävää?Tuli elävästi mieleen eräs Tampereen retki:) vain isä puuttui retkeltä.
ketsu: aika kultaa muistot....tai jotain.... ;-)
Lähetä kommentti