Kello viiden tee

Jossain kaukana häämöttää Windsorin linna - tällä kertaa tiluksilta ei löytynyt ruumiita...

Loma oli ja meni, arki Lontoossa jatkuu. Aika menee nopeasti, sen tajuaa tässä vaiheessa vuotta hyvin. Siinä missä syksyllä saattoi ajatella, että paluu Suomeen on "sitten joskus ensi kesänä", nyt ollaan jo menossa kohti sitä kesää, vaikka vuodesta sinänsä vielä reilusti yli puolet on jäljellä.

Oli hauskaa huomata, miten Lontooseen paluu tuntui ikäänkuin paluulta kotiin. Tämä johtuu toki paljolti siitä, että meillä ei tällä hetkellä ole Helsingissa "omaa kotia", mutta ehkä myös siitä, että olen alkanut viihtyä huolestuttavan hyvin. Tästä kertoo ehkä se, että huomasin eksyneeni yliopiston sivuilla katsomaan, että mitenkäs sitä PhD:tä voisikaan päästä tekemään...

Huoli pois, äidit, tädit ja muut, kyllä me takaisin tullaan. Opiskelu vain on ollut aika mukavaa, ja jotenkin tuntuu siltä, että ehkä nämä eivät sittenkään jää viimeisiksi lisäopinnoikseni. Mene ja tiedä - kesällä kun tentit ja loppuesseiden deadlinet painavat päälle (ja rahatkin vähissä) on luultavasti toinen ääni kellossa.

Viime viikonloppu kului kouluretkellä: kurssimme teki retken Windsorissa sijaitsevaan Cumberland Lodgeen. Viikonlopun ohjelmassa oli sekä akateemisia luentoja että muita enemmän tai vähemmän akateemisia ajanvietteitä - ja tietysti asianmukainen iltapäivätee (tässä tosin jo pääosin nautittuna).

Tämä oli toinen kerta Lontoon ulkopuolella ja kieltämättä jo parinkymmenen kilometrin päässä aukenee hieman toisenlainen Englanti. Idylliä häiritsivät vain hieman muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle Heathrowlle suuntaavien koneiden jatkuva virta, mutta muutoin Windsorin maasto oli sitä meidän äidin mielestä (näin oletan) aitoa "Jane Austin -Englantia", jossa puhutaan kauniilla brittiaksentilla ja niityt viheriöivät. Voin kuvitella, miten aatelisherrat ovat aikanaan viettäneet näissä maisemissa viikonloppuja kettujahdin merkeissä, ja hieman kyllä kadehdin paikan talonmiehen (tai ehkä pitäisi pikemminkin sanoa - hovimestarin) työympäristöä.

Ilolla siis mennäään, ainakin useimmiten, kuten alla olevassa kuvassa. Kirjoitan seuraavassa postissa - joka toivottavasti tulee pian - hieman lisää opinnoista ja vuodatan juridiikan ihmeitä. Tekijänoikeus jaksaa hämmästyttää kerta kerran jälkeen.

Uula kotipuistossa

-K