Vaikka aikaa on vielä aika paljon jäljellä, tiedän jo, että Lontoota tulee ikävä. Kuulostaa ehkä kornilta, mutta Lontoo on niitä paikkoja maailmassa, josta ei tarvitse lähteä pois lähteäkseen maailmalle. Maailma on täällä. Kaikki tuskastuttavat ruuhkametrot ja tylyt ja kiireiset ihmiset ovat tätä kokonaisuutta.
Lontoo on ollut itselleni jotenkin myyttinen paikka pitkään. Tämä johtuu luultavasti 90-luvun brittipop -nostalgiasta ja siihen liittyvästä kuvastosta. Syytän teitä Jarvis Cocker, Brett Anderson ja kumppanit - olette luultavasti yksi hyvä lisäsyy sille että Lontoo kaikista paikoista tuntui kiinnostavalta kohteelta tälle vuodelle. Pulpin konsertti ensi viikolla täydentää kuvan - liput menivät hetkessä ja jouduin vastoin periaatteitani turvautumaan välittäjään jolle maksoin lipuistamme kohtuullisen ylihinnan Royal Albert Hallin Areenan seisomapaikoista. Mutta jollain asioilla ei tunnetusti ole hintaa.
Tässä yksi näistä videoista, joissa tuo ysärinostalia osaltani kiteytyy. Holbornin metroasema, jossa tämä on kuvattu on sattuvasti LSE:n lähin pysäkki, ja siellä on tullut muutaman kerran hikoiltua jonossa kohti laituria kello kuuden ruuhkassa. Pateettista, myönnän.
2 kommenttia:
Moi murut! Toi kuva on aivan mieletön! Mulle tulee siitä todella nostalginen olo Lontoota kohtaan, vaikka vastahan siitä on viikko kun sieltä tulin!
Oli ihanaa nähdä sua myös täällä pikaisesti, toivottavasti pääsit hyvin takaisin ja nautit Pulpista täysillä!
Nina, oli tosi hauska nähdä stadissa. Iltahan venähti sitten aika pitkäksi, ja menin ns. samoilla silmillä lentokentälle. Lauantaina olo ei siis ollut parhain, mutta Pulpin keikka oli mahtava, hehkuttelinkin sitä jo fb:ssa mutta hehkutetaan nyt vielä lisää!
Lähetä kommentti