perjantai 16. syyskuuta 2011

Bloggaamista klubbaamisen sijaan


Toista oli ennen: muistaakseni taannoin Berliinissä vaihdossa ollessamme ensimmäinen viikonloppu vietettiin tutustuen kaupungin klubitarjontaan. Tutustuminen taisi silloin jatkua kyllä läpi koko vuoden, mutta muistaakseni (Laku, jos luet tätä niin korjaa jos olen väärässä!) heti kärkeen oli selkeä tarve päästä hämisemään.


Kun nyt vietämme ekaa viikonloppua Lontoossa, niin meininki on vähän toinen, enkä sano tätä nyt mitenkään arvottavassa mielessä. Olemme siis iltaa kiltisti kotona, ja ehkä jatkossakin klubbaamista tällä reissulla korvaa esimerkiksi bloggaaminen.


Tällä pohjustuksella parin päivän fiilistelyn jälkeen muutama rivi uudesta kodistamme. Asuntomme sijaitsee siis Bloomsburyssa. Alueella sijaitsee mm. British Museum sekä University of Londonin ja sen eri collegejen rakennuksia. LSE:lle on n. vartin kävelymatka, mikä on loistojuttu.



Talo on tosiaan vanha ja suojeltu rakennus. Tällä hetkellä pieniä synkkiä pilviä tuo paraikaa meneillään olevan julkisivun kunnostuksen siirtyminen sisäpihan puolelta kadun puolelle. Talomme ovessa on kohtelias ilmoitus töistä jossa todetaan, että työt suoritetaan "lähiviikkoina" - mene ja tiedä sitten vietämmekö loppusyksyn rakennustelineiden peitossa..




Vastapäätä taloamme on Coram's Fieldsin leikkipuisto, joka on jonkun lukemani tiedon mukaan Lontoon keskusta-alueen isoin leikkipuisto. Aikuiset eivät pääse sinne ilman lapsia (jossain näinkin päin…) ja veikkaan että tästä tulee yksi meidän vuoden keskeisistä kohteista. Aamu on ollut varsin fiiliksissä puiston tarjonnasta (mm. huikea köysirata, johon tosin iltapäivisin jonottaa jatkuvasti n. 25 natiaista sekä kotieläinpuisto) sekä pikkuskideille päivittäin erilaisia toimintasessioita.


Aamu on puistossa välillä aika h-moilasena kun ei vielä osaa juurikaan englantia, mutta soveltaa kyllä kohtuullisen hyvin suomalaisten (ja muidenkin) ikäihmisten taktiikkaa eli puhuu suomea muille lapsille. Motivaatiota kielen opetteluun kyllä on, ja tällä hetkellä mietimme kyllä kovasti muutenkin, mikä olisi Aamulle paras tapa viettää tämä vuosi ja oppia englantia. Aamun ikätoverit täällä ovat joko menneet tai menevät kohta kouluun ja päivisin puistossa on lähinnä aika pieniä taaperoita. LSE:n päiväkotiin Aamu saisi nyt ilmeisesti osa-aikaisen paikan, joten saapa nähdä.


Tämä kirjoitus venyi nyt vähän aiottua pidemmäksi, sitä se perjantain viettäminen kotona teettää ;-) Loppuun vielä kuva tämän päivän retkeltämme Hackenysta Hackney City Farmilta. Luonto se on vaan yllättävän lähellä suurkaupungissakin. Ja enpä ole koskaan Helsingissä nähnyt kettua kadulla, täällä olen. City-ketun.



-K



3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voisiko toivoa vähän suurempia kuvia, kiitos! Ja blogailukin voi olla ihan kivaa..

Anonyymi kirjoitti...

tää blogi on loistojuttu, toivottavasti innostuksenne jatkuu! Aamulla myös hienot uudet hiukset! Terkkuja, Loukku&kummisetä

Ruusu kirjoitti...

Riikka: öö en tiedä miten näistä kuvista sais vielä isompia...yritetään...

Loukku&co: tervtullooo!