keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Korniaika!


Tate Modernin yläkerran syömälä. Kyllä noi joskus osaa olla ihmisiksikin.

Olen oppinut uuden ruoka-aineen: QUORN. Aamu on toistaiseksi ainut perheestämme, joka on sitä päässyt maistamaan, sitä nimittäin on tarjolla päiväkodissa. Olin nähnyt sanan ruokalistalla ja ihmetellyt miksi kasvissyöjälapsemme kertoo syöneensä jotain "ehkä kanaa", ja kun WSOY:n sanakirjasta ei ollut apua niin onneksi iso-G pelastaa. Kyseessä on siis jonkun sortin sienisolukosta valmistettu kasviproteiinivalmiste. Kuulostaa hämärältä, ja viime yönä vierähtikin tovi jos toinenkin netissä quornin perässä klikkaillen. Täytyy etsiä kaupasta jotta pääsee itsekin testaamaan. (Ainakin hyvä että on vaihtoehtoja gm-soijasörsseleille!) Ruotsista -tietysti...- tätä kuulemma saa, mutta Suomesta ei. Onko teistä kukaan testannut quornia?

Aamun päiväkodin ruokalistaa katselessa on tullut mieleen myös Suomessa vellonut käsittämätön keskustelu koulujen ja päiväkotien "kasvisruokapäivästä". Pk:lla näyttää olevan käytössä enemmänkin liharuokapäivä, eli moni päiväkodin aterioista on lihattomia, joten sekasyöjätkin syövät KASVISruokaa, oho! Eläinosastolta possua ja nautaa ei näytä olevan tarjolla, lähinnä lammasta, kanaa, tonnikalaa ja lohta. Ihan mielenkiintoista tutustua erilaisiin laitosruokintatapoihin. Yksi ero Suomessa totuttuun on, että lapsille on päivän aikana koko ajan vapaasti tarjolla tuoreita hedelmiä. Tarkennukseksi sanottakoon että tää päiväkoti on ihan kunnallinen, ei yksityinen, mutta se ei myöskään tarkoita että näin olisi jokaisessa julkisessa pk:ssa. Täällä on ilmeisesti aika paljon vaihtelua tasossa, ja meille on käynyt tuuri.

Ja sit dear eki, miten nää kuvat sais niinqu isommix tai jotai???!?!

-R

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pitäisköhän muuttaa Lontooseen ihan vaan päiväkodin takia.. siellä on homma hanskassa.

Ruusu kirjoitti...

Anonyymi: ehkä meillä on menossa kuherruskuukausi...ja tää tästä vielä normalisoituu! ;-)

Eppusen kaapilla kirjoitti...

Ihan lyhyesti: kun olet lisännyt kuvan sinne, klikkaa sitä kuvaa ja sen alapuolelle tulee palkki, jossa lukee pieni - keskikoko - suuri - erittäin suuri - alkuperäinen koko - vasemmalle - oikealle - kuvateksti jne.. sieltä voit lisätä siis myös kuvatekstin. Mä olen käyttänyt tuota "alkuperäinen koko" ja laittanut ennen lataamista kuvan width 650 piksliä niin on ollut jokseenkin sopiva. Meinaan jos se kuva on liian iso ja käyttää tota "alkup. koko" niin se kuva pompaa tonne sivupalkkiin tosi tylsästi.

Hieman hyvältä kuulostaa tuo teidän päiväkoti siellä! Teillä on käynyt tosi hyvä tuuri. :) Millaiset ulkovaatetus"vaatimukset" siellä muuten on päiväkodeissa?

Ruusu kirjoitti...

Eppusen kaapilla: Jes! Kiitos! Nyt on ainakin toi kuva vähän isompi. Täytyy yrittää paneutua asiaan... Ulkovaatteista: vielä on ollut aika hyvät ja lämpimät säät, ja lapsethan tosiaan juoksevat vapaasti sisätilan ja pihan väliä. Aamulla on ollut normivaatteiden lisäksi farkkutakki. Ei erillisiä ulkohousuja, ja kengäthän on jalassa myös sisällä. Katotaan miten toimii kun tulee kylmemmät/märemmät säät. Sanoivat kyllä että ulkoilevat säällä kuin säällä. On pyydetty että vanhemmat toisivat yhteiseen käyttöön jos kotoa löytyy vanhoja sadekamppeita. Ainoot vaatekriteerit on ollu, että sellaiset vaatteet että ei haittaa jos menee maaliin tms., plus tietty nimikoinnit (mistä tulikin mieleeni että....ups..).

Anu.R kirjoitti...

Eikös siellä päin pitänyt olla ihan epäterveelliset ruuat ja noin? Tuohan kuulostaa hyvältä!