Ymmärtää asioiden syyt

Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt lähemmäs kaksi viikkoa. Osittain syynä on laiskuus, osittain opiskeluihin liittyvä uutuudenviehätys ja (mukamas) kiire. Kirjoitan nyt siis muutaman lauseen kouluasiaa.

Toinen "varsinainen" opiskeluviikko alkaa nyt olla takana ja vuoden kurssivalinnat lukitaan huomenna. Tästä - ja eräistä muista opiskeluun liittyvistä ns. hallinnollisista asioista - on muistutettu ahkerasti. Ehkä ihan hyvä niin; jotenkin kun tuntuu, että yliopiston suunnalta tulevalle informaatiolle on aika tyypillistä toisaalta suuri määrä, samojen asioiden toisto, mutta toisaalta olennaisten asioiden hukuttaminen lukemattomien erilaisten "regulationeiden" ja "policyjen" sekä muuten vain "nice to know" -asioiden sekaan.

Omat kurssini ovat siis IPR- ja viestintäjuridiikkaa, jonka lisäksi otin yhden sopimusoikeutta käsittelevän kurssikokonaisuuden. (Tämä on ei-juristeille vähemmän kiinnostavaa tietoa - skipatkaa loppuun tai katsokaa tarvittaessa vain kuvat. Ja jos koen tarvetta alkaa horisemaan enemmän juridiikan ihmeellisyyksistä, perustan tarvittaessa vaikka erillisen spin-off -blogin sille). Yhteistä lähes kaikille kursseille on luettavan melko massiivinen määrä: jokaiselle seminaarikerralle on luettavaa sellaiset 150-200 sivua, mikä teettää viikossa lähemmäs 800 sivua kahlattavaa, johon päälle tulee vielä vaihteleva määrä kirjoitustehtäviä. Priorisoinnin jalo taito on tarpeen, kaikkea ei ehdi (ainakaan minun lukunopeudellani) lukemaan. Kirjasto, josta kuva alla, on avuliaasti auki 24/7 mutta en ainakaan tässä vaiheessa ajatellut viettää siellä öitä.

Ainakin tähänastisen kokemuksen perusteella opetuksen taso on erittäin hyvä. Ryhmät ovat pienehköjä, pääosin n. 15-20 opiskelijan seminaareja ja hieman opettajasta riippuen opetustyyli on enemmänkin keskusteleva kuin luennoiva. Käytännössä se toisaalta myös tarkoittaa, että tunnille ei halua tulla jos ei ole vilkaissutkaan materiaaleja etukäteen. Tunneilla odotetaan osallistumista keskusteluun mikä vaatii hieman totuttelua, ainakin enemmän kuin vaikkapa jenkeiltä, jotka hallitsevat huomattavasti paremmin outputin jossa ajatusta kehitellaan samalla kun ollaan jo äänessä (joka se sinänsä on jonkinlainen itsearvo).

Kurssit ovat myös aika "poliittisia"; voin juristikaverien iloksi ja muiden harmiksi jatkaa teemaa myöhemmin, mutta lyhyesti sanoen aika kriittinenkin suhtautuminen ns. perinteiseen immateriaalioikeudelliseen ajatteluun tuntuu olevan vahvasti läsnä. (anekdoottina: sain tämän viikon tekijänoikeuskurssille pitää ryhmälle esityksen parista tekstistä joista toinen oli Eben Moglenin "dotCommunist manifesto" -niminen teksti - nimi puhunee puolestaan). Yliopistolla on myös lähes joka viikko opintoihin enemmän tai vähemmän liittyviä yleisöluentoja. Eilen illalla kävin kuuntelemassa kilpailuoikeudellista luentoa jonka otsikko oli "What should we do with Google?" Kiinnostava esitys, tosin ei vastannut otsikon kysymykseen. Ja LSE:n oma pubi George IV tarjoaa epäformaalimman ympäristön erilaisista asioista ja niiden vierestä länkyttämiselle.

Nyt vielä hieman alkuinnostusta äänessä voi sanoa, että silloin aikanaan kun aloitin yliopistolla olin etukäteen odottanut jotain tällaista, enkä 100 hengen monologiluonteisia massaluentoja, mistä kotoinen oikis pitkälti koostui (sikäli kun nyt luennoilla ylipäänsä kävi). Tai sitten tämä on vain kolmekymppisen aikuisopiskelijan "aika multaa muistot" -porinaa.

Tämän viikon opiskelijaelämä -kokemuksen kruunaa vielä käynti tässä meidän korttelissamme olleessa opiskelijaruokalassa perheen kanssa. Siitä tuli kyllä ihan elävästi mieleen vanha kunnon Unicafe.

Ja jos joku ihmettelee tuota otsikkoa, niin se on suomenkielinen käännös koulun latinankielisestä motosta. En tiedä ymmärränkö ainakaan vielä, kysykää ensi kesänä ymmärränkö yhtään paremmin.

-K