Pojat balettiin!

Maanantaita kaikille! Nyt olis fudistreenit meneillään mutta me Uulan kanssa jumitetaan vaan himassa. Tai siis minä jumitan ja Uulalla ei ole vaihtoehtoja. (Ipanapa viihdyttää.) Fudiksesta lintsaamisesta tulikin mieleeni raportoida teille toisesta puistoaktiviteetista mitä harrastamme Uulan kanssa. Ettei kukaan vain eläisi sellaisessa harhakuvitelmassa että meillä vain tytöt tanssii ja pojat pelaa fudista, pois se meistä! Pitääkin ottaa selvää löytyiskö lähistöltä autokerhoa tai vähintäänkin jääkiekkoseuraa Aamulle... Ihan sama kiinnostaako sitä sellainen, onhan modernin naisen tehtävä sukupuolineutraaliuden nimissä pieniä uhrauksia!

Siis VOILÀ: Diddi Dance. Täällä näemmä tykätään tällaisista konsepteista, kuten myös ketjukahviloista ja -ravintoloista.

Käsiin köytettynä kulkusremmit, vasurissa keltainen ja oikeassa pinkki, näkyvät sinipaitaisen open käsissä ilman viuhuntaa.

Rytmisen voimistelun alkeet osa 1.

Ja videoterveiset vielä:

Viime viikon tanssipäivän aamuna oli satanut vettä ja puistoon oli ilmestynyt ihania lätäköitä. Lätäköiden vaikutus puiston käyttäjiin on dramaattinen: Uula oli ainut lapsi ulkona.

K: Mistä tunnistaa suomalaisen lapsen? V: Hänelle on puettu vedenkestävä haalari ja goretexkengät (ja molemmissa heijastimet) ja hän leikkii yksin puistossa. Pitkä miinus tulee puuttuvista hanskoista, siis piti sanomani tec-rukkasista.

 

Nyt kun katselen näitä iloisia puistokuvia niin luulen että lähdemmekin tästä mieluummin kirjastoon...

-R

Hyvä sunnuntai

Tämä on ollut hyvä sunnuntai. Isoin syy tähän on äskeinen vaalitulos, joka antoi uskoa siihen, että Suomeen on ehkä sittenkin ihan mukava aikanaan palata. Jotain positiivista on ehkä tapahtunut sitten viime kevään.

Muutenkin loistopäivä. Jatkoimme uusiin alueisiin tutustumista ja suuntasimmme bussilla 73 Koillis-Lontoon Stoke Newingtoniin, josta mainitsin lyhyesti jo aiemmassa Dalstoniin liittyneessä kirjoituksessani. Stoke Newingtoniin ei pääse metrolla, mutta paikka on ehdottomasti bussimatkan arvoinen, ja toisaalta hieman huonommat liikenneyhteydet ovat tässä tapauksessa auttaneet tietynlaisen kyläfiiliksen säilymistä.

Alueen ainut "nähtävyys" lienee tämä aika huikea Abney Park Cemetery. Kyseessä on vanha suojeltu hautausmaa. Suojeltu tarkoittaa tässä tapauksessa, että paikka on ollut vailla aktiivista hoitoa käsittääkseni 50-luvulta lähtien ja muratit ovat valloittaneet niin vanhat hautakivet kuin puiston keskellä sijaitsevan osittain raunioituneen kappelinkin.

En ole gootti, enkä erityisesti kauhuleffafriikki, mutta paikka teki silti vaikutuksen: tältä näyttää, kun luonto ottaa vallan ihmisen aikanaan pystyttämistä kaupunkirakenteista.

Illalla täällä voisi olla pelottavaa.

Kapitalsmin tuho vai syvempää symboliikkaa?

Abney Parkin jälkeen paluu elävien pariin Stoke Newington Church Streetille tuntui... elähdyttävältä. Katu on täynnä kivoja (ja pääosin varsin lapsiystävällisiä) rafloja, kahviloita sekä (lasten)vaatekauppoja. Vertausta Prenzlauer Bergiin ei voi välttää ja suosituin kulkuneuvo kaksikerrosbussin lisäksi lienevätkin Bugaboo -rattaat.

Jos joskus palaamme Lontooseen, emmekä voi asua keskustassa yliopiston asunnossa, niin tämä olisi oiva vaihtoehto. - Tosin vilkaisu kiinteistövälittäjien ilmoituksiin paljastaa, että kuten arvata saattaa, muutama vuosi keskiluokkaistumista on nostanut tämänkin Hackneyn kulman hintoja aika kovasti.

Erittäin jees alue. Kuten jo aiemmin tuli todettua, niin Lontoossa parasta ovat nämä tällaiset "taskut" keskellä laajaa ja välillä vähän tylsääkin kaupunkimassaa. Löydettävää riittää, oma aika on rajallinen.



-K

Kello viiden tee

Jossain kaukana häämöttää Windsorin linna - tällä kertaa tiluksilta ei löytynyt ruumiita...

Loma oli ja meni, arki Lontoossa jatkuu. Aika menee nopeasti, sen tajuaa tässä vaiheessa vuotta hyvin. Siinä missä syksyllä saattoi ajatella, että paluu Suomeen on "sitten joskus ensi kesänä", nyt ollaan jo menossa kohti sitä kesää, vaikka vuodesta sinänsä vielä reilusti yli puolet on jäljellä.

Oli hauskaa huomata, miten Lontooseen paluu tuntui ikäänkuin paluulta kotiin. Tämä johtuu toki paljolti siitä, että meillä ei tällä hetkellä ole Helsingissa "omaa kotia", mutta ehkä myös siitä, että olen alkanut viihtyä huolestuttavan hyvin. Tästä kertoo ehkä se, että huomasin eksyneeni yliopiston sivuilla katsomaan, että mitenkäs sitä PhD:tä voisikaan päästä tekemään...

Huoli pois, äidit, tädit ja muut, kyllä me takaisin tullaan. Opiskelu vain on ollut aika mukavaa, ja jotenkin tuntuu siltä, että ehkä nämä eivät sittenkään jää viimeisiksi lisäopinnoikseni. Mene ja tiedä - kesällä kun tentit ja loppuesseiden deadlinet painavat päälle (ja rahatkin vähissä) on luultavasti toinen ääni kellossa.

Viime viikonloppu kului kouluretkellä: kurssimme teki retken Windsorissa sijaitsevaan Cumberland Lodgeen. Viikonlopun ohjelmassa oli sekä akateemisia luentoja että muita enemmän tai vähemmän akateemisia ajanvietteitä - ja tietysti asianmukainen iltapäivätee (tässä tosin jo pääosin nautittuna).

Tämä oli toinen kerta Lontoon ulkopuolella ja kieltämättä jo parinkymmenen kilometrin päässä aukenee hieman toisenlainen Englanti. Idylliä häiritsivät vain hieman muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle Heathrowlle suuntaavien koneiden jatkuva virta, mutta muutoin Windsorin maasto oli sitä meidän äidin mielestä (näin oletan) aitoa "Jane Austin -Englantia", jossa puhutaan kauniilla brittiaksentilla ja niityt viheriöivät. Voin kuvitella, miten aatelisherrat ovat aikanaan viettäneet näissä maisemissa viikonloppuja kettujahdin merkeissä, ja hieman kyllä kadehdin paikan talonmiehen (tai ehkä pitäisi pikemminkin sanoa - hovimestarin) työympäristöä.

Ilolla siis mennäään, ainakin useimmiten, kuten alla olevassa kuvassa. Kirjoitan seuraavassa postissa - joka toivottavasti tulee pian - hieman lisää opinnoista ja vuodatan juridiikan ihmeitä. Tekijänoikeus jaksaa hämmästyttää kerta kerran jälkeen.

Uula kotipuistossa

-K

Caterpillar in a Double-decker

Tällaista on meininki tammikuussa, päiväkodissa on taidettu lueskella Pikku toukka paksulaista. (Syyskuun soundithan kuulosti tältä. )

Elämäni lapsieni kautta

Dear Reader,

Sinua(kin) oletettavasti ärsyttää kun lisääntyneet ihmiset eivät voi esiintyä sosiaalisessa mediassa tai ihquissa blögeissään ilman jälkeläisiään liimattuina itseensä. Voin kertoa teille salatun syyn moiseen: selattuani joululomakuviamme täältä Lontoon kotikoneelta tajusin että vanhemmiksi muuttuneista ihmisistä ei enää tallennu digikennoille lapsettomia valokuvia, jälkikasvu seuraa emoruumista kiinteästi kuin aura. 

Tai sitten poikani on mamero.

Gatwickllä 

Töölössä (tässä tosin yrittää pyristellä irti)

Jouluaattona Meilahdessa

sohvalla

Arlandan lentokentällä

junassa välillä Milano-Peschiera

Traminissa

Viinikellarissa

Gardajärven rannalla

....kuten myös...

San Zenossa

31.12.2011

1.1.2012

Sateessa

Karusellissa

Veronassa

ja taas Gatwickillä.

Luulin ulkoistaneeni lapseni ruumiistani jo puolitoista vuotta sitten, mutta vasta tämä valokuva paljasti totuuden: olen muuttunut kolmikätiseksi. Ja oikeasta reidestäni kasvaa yksi neljä ja puolivuotias.

Eikä hymy hyydy.

-R

Kuvat: Kalle

Kaikki huomisen juhlat

Ensimmäinen lukukausi on nyt käytännössä ohi. Syksy on kulunut uskomattoman nopeasti, välivisiitti Suomeen on enää parin päivän päässä.

Osa kursseistani yliopistolla on ollut ns. puolikkaita moduuleita, jotka nyt loppuvat ja jäljellä on enää extended essayn suunnittelu ja aikanaan sitten myös kirjoitus. Yksi suosikeistani, cyberlaw, kuuluu valitettavasti näihin loppuviin. Huolimatta hieman 90-luvulta kalskahtavasta nimestään se on ollut ihan mahtava kurssi - parhaita akateemisia kokemuksiani ikinä. Lyhyesti kuvaten kurssi on käsitellyt tietoverkkojen regulaatiota ja siihen liittyviä ongelmia. Kurssi ei ole kovinkaan oikeusdogmaattinen, vaan pikemminkin teoreettinen ja poliittinen. Osa lukemistoista on ollut juuri sitä pahimman luokan akateemista horinaa josta aiemmassa kirjoituksessa valitin (tyyliä "miksi sanoa asia kahdella sanalla kun sen voi sanoa viidelläkymmenelläkahdella"). 

Siitä huolimatta olen lukenut kurssia varten ihan vapaaehtoisesti lukemattoman määrän oikeustapauksia ja artikkeleita, kerran jopa ns. pakollisten luettavien ulkopuolelta ja luulisin oppineeni kurssilla aika lailla ihan "tiukkaakin" juridiikkaa. Torstaina seminaarin jälkeen on ainakin hetkellisesti tuntunut siltä, että ymmärtää tai luulee ymmärtävänsä ehkä vähän paremmin...niin, niitä asioiden syitä joista alkusyksystä oli puhetta. Vuosi ei ole mennyt koulun puolesta hukkaan jo tämän yhden kurssin ansiosta. Vaikka kymmenen seminaarin aikana ehditään vain raapaista pintaa muutamasta aihepiiristä jotka voi lukea osaksi "verkkojuridiikan" varsin hahmotonta kokonaisuutta, tämä kurssi on herättänyt ajatuksia ja mikä vielä tärkeämpää: palauttanut mieleen miksi juridiikka oikeastaan on aika kiinnostavaa! Iso kiitos tästä kuuluu proffallemme Andrew Murraylle (ei, ei se tenniksenpelaaja!)

Kuten Ruusu on jo aiemmin kertonut, meillä on ollut täällä parin viime viikon aikana vieraita, mikä on ollut mahtavaa. Viimeisimmät vieraat olivat Tuokki ja Anna-Kaisa, joista ensinmainitun kanssa minulla oli paitsi ilo jakaa muutama tunti jonottaen Leonardo Da Vinci -näyttelyyn National Galleryssä. Ei mennyt jonotus hukkaan: saimme paitsi lipyt, pääsimme myös ihastelemaan katoavaista kauneutta eli tätä hyvin keskeisemmälle paikalle eli lähes Trafalgar Squarelle yön pimeydessä toteutettua luvatonta taideprojektia, joka pestiin pois vielä jonottaessamme aamutuimaan. Kyseessä on ilmeisesti Banksyn teos, joten pääsimme todistamaan renessanssimestarin lisäksi yhden tämän hetken tunnetuimpiin kuuluvan (katu)taiteilijan teosta, jonka ikä seinällä jäi hieman lyhytaikaisemmaksi kuin Leonardon vastaavien.

Herra Aron kanssa jaoin myös varsin hilpeän viikonloppu Länsi-Englannissa sijaitsevassa Mineheadin pikkukaupungissa All Tomorrow's Parties -festareilla. Kyseessä on puolivuosittain järjestettävä indiefestari (anteeksi, en keksi parempaa ilmaisua), jonka kuraattorina on aina vuorollaan joku bändi tai artisti joka sitten valitsee viikonlopun ohjelman. Tämän kertaisen festariviikonlopun kuraattoreita olivat Caribou, Battles ja Les Savy Fav. Ottaen huomioon että kuraattorina ollut Les Savy Fav oli itselleni täysin tuntematon ennaltaan, ei liene ihme että aika suuri osa esiintyjistäkin oli uusia tuttavuuksi. 

Viikonlopun huippuhetkiä - ei missään tietyssä järjestyksessä: The Budos Bandin, The Fieldin, Four Tetin, Holy Fuckin ja Battlesin keikat (näiden nimet muistuivat ensimmäisenä mieleen), lauantain levottomat jatkot, jonne saapui kuokkimaan ensin lauma eläimiksi pukeutuneita juhlijoita ja sen jälkeen kolme Tarantino-leffasta karanneen oloista brittisälliä (sitä sorttia jotka saavat jollain onnettomalla tavalla surmansa alkukohtauksessa) ja Butlinsin keilahallin keilaustulokset jotka tuntuivat vain paranevan viikonlopun edetessä. 

Hauskaa ja aika väsyttävää. Ylihuomenna edessä lento suomeen - ja toivottavasti monen ystävän tapaaminen. Voi olla etten itse päivitä blogia nyt ennen joulua, joten toivotan tässä vaiheessa mainiota ja stressitöntä joulua kaikille niille kavereilla joita en ehdi nähdä ennen joulua.

-K

Fudismutsi

Tähän on siis tultu: istun kentän laidalla ja huudan: "Hae se pallo! Hyvä! Joooooo! Potkase! Eiku potkase sitä!!" Kyseessä on siis mun maanantaiaamujen pelastus (ja Uulan fudistreenit, tänään oli järjestyksessä kolmannet). Viereisen lekkipuiston piharakennuksessa kokoontuu Little Kickers, ja niiden oikeat couchit ja jengipallot... Mä en voi muuta kuin ihailla noita valmentajia: maanantaiaamuna kello kymmeneltä lauma puolitoistavuotiaita ja sitä vanhempia, niiden räjähtäneet mutsit (ja pari faijaa) noutokahveineen ja parikymppiset Richard & Charlie onnistuvat jotenkin pitämään tälle jengille fudistreenit. Valmentajien tehtäviin kuuluu mm. nappailla karkailevia ja tottelemattomia penskoja ja palauttaa riviin, innostaa, ryömiä, heittää yläfemmoja jne. Ja siinä sivussa tutustuttaa fudikseen. (Musta ei olis tohon!) Mahtavaa on että vaikka kotona olis ollut kuinka sekoboltsi meininki niin aina voi luottaa siihen että Little Kickersissä on aina sataa kertaa kreisimpi meno. Huh.

Video sisältää kolme maalia (yksi jalkamaali ja kaksi käsimaalia...). Tää on siis ennen varsinaisia treenejä, eli siis sanotaanko että lämmittelyä.

Hmmm...Mistäköhän löydän itseni kymmenen vuoden kuluttua... Oh Dear...

-R