MOMMY, MAMA and ME -perjantaiterveiset kirjastosta

Käytiin Uulan kanssa lähikirjastossa. Mukaan tarttuivat seuraavat opukset:

-Äiti, Mama ja minä, joka löytyi sieltä Tuomas Veturin ja Peppa Pigin vierestä, ei siis mistään spesiaali-hyllystä -ja näin sen kuuluukin olla.

-Tikku-Ukko (tää on ihme hitti täällä, Tikku-Ukolla oli oma musikaalikin?!?!)

-ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä: Ruusu-kanan kävelyretki.

Pöllöjen lisäksi täällä rakastetaan kettuja, repolaiset seikkailevat sekä Tikku-Ukon että Ruusu-kanan kansissa. Öiseen aikaan täällä Lontoon keskustassakin pääsee tapaamaan kaduilla ja puistoissa hiippailevia kettuja useasti, en kyllä tiedä siitä rakastettavuudesta, citykettuihin tunnutaan suhtautuvan kuin rottiin. Muakin on tultu vihaisena opastamaan, että ei saa päästää lasta juoksentelmaan puistossa sillä siellä saattaa olla ketun pissaa. Siis ei kakkaa, vaan pissaa. Ja kuulemma koirien jätökset ei oo mitään verrattuna ketun kuseen... Muistaakseni mulla taisi mennä vähän päreet sen sedän kanssa.

-R

Stinky, smelly, runny

Primrose Hillin takaa kaartavalla Regent's Park Roadilla oli ranskalaisen (tai mahdollisesti wanna be -ranskalaisen) juustonmyyjän koju. Ei voinut kävellä ohi. Ja maistiaisiakin tarjottiin. Sanoin: "It's not strong enough." Seuraavaksi tarjottiin ylläolevaa, ostettavaksi vaan ei maistettavaksi.  Ei ainakaan ollut turhan mietoa.

-R

Jälkikasvun kanssa Lontoon julkisissa

Tässä yleisön pyynnöstä selontekoa siitä millaista on liikkua lasten kanssa Lontoossa! Meidän onneksemme asumme hyvinkin keskustassa, joten täältä pääsee moneen paikkaan kävellen, mutta tokihan mekin turvaudumme erilaisiin kulkuvälineisiin ainakin muutamia kertoja viikossa.                          

Helpoin vehje pienimpien lasten roudaamiseen on jokin kantoväline (reppu, liina tai vastaava). Silloin ei tarvitse miettiä portaita tai mahtumisia, ja yleensä jos olen yksin lasten kanssa liikkeellä otan Uulan kantoreppuun ja Aamu on potkulaudalla, jota voi sitten käyttää vetolautana jos ei jaksa enää potkia (tai jos on liian ruuhkaista eikä äiti anna viilettää vapaasti). Uula tosin alkaa olla jo sen verran tuhtia kannettavaa että selkä hajoaa jos pitää pitempiä aikoja raahata, kuten viikko sitten kun olimme museoretkellä ja Uula nukkui päikkärinsäkin repussa.

Rattaillakin pärjää, varsinkin jos on kaksi aikuista mukana ja metroa (siis Undergroundia eli Tubea) käyttäessään on valmis kantamaan niitä portaita ylös. Usein myös näkee että kävelevän mutta rattaita tarvitsevan lapsen kanssa käytetään kevyitä sateenvarjorattaita, jotka voi sitten tarvittaessa laittaa kasaan ja heittää olalle.

Busseihin pääsee rattailla helposti. Sisään tosin pitää mennä muiden mukana etuovesta ja vilauttaa lippua, mutta ainakin meidän vaunut (60cm) mahtuvat hyvin käytäviä pitkin keskiosaan, jossa on tilaa kaksille tai kolmille rattaille. Täällä kuskit eivät yleensä ole kauhea nipoja, eli ylimääräisetkin sallitaan tukkimaan tietä, ainakin lyhyeksi matkaa. Kantoreppua käyttämällä tosin pääsee sitten kipuamaan yläkertaan ja ihailemaan maisemia.

Metro ei sitten todellakaan ole mikään esteetön ratkaisu. Tfl (=Transport of London) tosin väittää että "London is fast becoming one of the most accessible cities in the world", joten sitä odotellessa! Kun tämä maailman ensimmäinen metrosysteemi vuonna 1863 avattiin, taisi rakentajilla olla muutakin mietittävää kuin se miten lastenvaunut ja pyörätuolit saataisiin maanalaisten höyryjunien vetämiksi. Uudemmilla asemilla toki on hissejä, mutta usein hissitkään eivät ole tie autuuteen: meidän lähimmällä asemalla, Russell Squarelle (avattu 1906) pääsee suurimman osan matkasta hissillä mutta lopussa odottaa parisenkymmentä porrasta. Jos on rattaitten kanssa liikenteessä ei sitten auta muu kuin kantaa / pyytää tai odottaa jonkun ystävällisen sielun tarjoamaa kantoapua / renkuttaa kärryt laiturille asti. 

Metroasemilla kuljetaan porttien lävitse, ja vaunujen ja lasten kanssa kulkijoille on oma iso porttinsa jonka käytössä yleensä auttaa Oikea Ihminen. Asemilla on aina henkilökuntaa paikalla, joten apua saa helposti jos sitä tarvitsee. Ei sitten kannata yrittää tunkea normiportista lapsen kanssa niin että lapsi juoksee edeltä ja aikuinen tulee perässä, koska silloin portti lävähtää voimalla jälkimmäisenä tulevan päälle. Heti portin jälkeen kun on sellainen sähkösilmä joka havaitsee kun se ohitetaan ja antaa porttivehkeelle käskyn sulkea portin.... Kokeiltu on, erilaisilla kombinaatioilla. Eli jos jostain syystä täytyy mennä pikkuportista niin lapsi syliin.

Ruuhkametroon ahtautuminen hyökkäysvaunujen kanssa onkin toki oma taiteenlajinsa, mutta siitäkin ainakin tämän kuvamateriaalin perusteella selviytyy jopa niin hyvin että ehtii ottaa nitä kuvia.

Liukuportaat ovat myös oma ilonsa. Varsinkin silloin jos ne ovat rikki.

Se vielä mainittakoon että alle 11-vuotiaat kulkevat julkisissa ilmaiseksi ja liputta jos heidän seuranaan on lipullinen aikuinen. Sitä iloa täällä ei ole että rattaiden kanssa matkustava aikuinen pääsisi ilmaiseksi. Tfl:n sivuilta  löytyy paljon tietoa. 

Loppuu vielä pari kuvaa Aamun päiväkodin pihalta niin näette millaisia rattaita täällä käytetään. Aika kevyesti mennään siis, Maclarenia ja Bugaboo Beetä ja halpisritsoja. Meidän normi-Bugaboot on selkeesti raskaimmasta päästä. Aika paljon näkyy myös Phil&Tedsejä käytettävän jos tarvitsee useampaa kuin yhtä kärrätä. Niitä en kylläkään ole nähnyt Tubeen raahattavan... 

Ja potkulautoja. Kaikilla yli kaksivuotiailla tuntuu olevan tuollainen potkulauta. Aamukin tietty haluais sellaisen missä on kaksi pyörää edessä...

Raportin päättää tämä näkymä Lontoon synkiltä kujilta.

-R

Gourmetnurkka

Miksiköhän musta ei ole tullut kokkia? Saati leipuria... Kas tässä tämänpäiväinen herkkulounaamme: Uulalla kaupan valmiskeittoa, aamupalalta jäänyt kaakao ja ruokakaukaloon unohtuneet rusinat. Minulle tarjolla aamusta saakka pöydällä seisseet kaurapuuron huoneenlämpöiset jämät ja omenaa. Mut hei, Uulan keitto on sentään lämmitetty eikä siinä oo mitään lisäaineita ja mun omena on luomua, mä siis lasken näitten valttikorttien varaan. Näistä professionaaleista ruokakuvista löytyy myös d-vitamiinipullo (jonka korkin kumiosan imeskely kuului myös U:n lounasrepertuaariin), polkupyörän takavalo, suodatinkannu hanoistamme virtaavalle Thames-joen vedelle, paras syntymäpäivälahjani ikinä (12-vuotiaana tädiltäni saatu linkkari) ja toki paljon murusia. Plus keltaiset narsissit! Kevät tulee, ihan kohta!

Lisäksi myös todistusaineistoa siitä että uunissamme on nyt paistettu muutakin kuin kalapuikkoja ja valmispizzoja. Uunista tulikin mieleeni, että hyvä kun meille sentään tässä vaiheessa vuotta selvisi että lietemme grilli toimii vain jos sen luukkua pitää auki. Kuulemma normaalia, ja sen ei kuulukaan toimia luukun ollessa kiinni. Jahas. Suomalaisittain uunin paikalla meillä on siis grilli, ja alaosassa (missä olen tottunut säilyttämään peltejä yms.) on normiuuni. Ei olla vielä uskaltauduttu kokeilemaan grilliä. Sen käyttö kuulostaa aika näppärältä, varsinkin näin lapsiperheessä! Toki jos on kovin kylmä sisällä niin lämmittäähän se varmaan, ainakin keittiön.

Helppoja lounasvinkkejä otetaan siis vastaan. Vielä mieluummin vastaanotetaan valmiita lounaita. Alan myös ymmärtää polygamian hyötyjä, kaksi vaimoa lisää tähän perheeseen sopisi vallan mainioisti. Toinen voisi olla vaikka sellainen hyvää ruokaa mielellään laittava ja toinen joka tykkää siivota ja hoitaa lapsia.

-R

"Äiti, osa kaksi...neljä osaa"

Tässä Aamu H., Lontoo.

Pojat balettiin!

Maanantaita kaikille! Nyt olis fudistreenit meneillään mutta me Uulan kanssa jumitetaan vaan himassa. Tai siis minä jumitan ja Uulalla ei ole vaihtoehtoja. (Ipanapa viihdyttää.) Fudiksesta lintsaamisesta tulikin mieleeni raportoida teille toisesta puistoaktiviteetista mitä harrastamme Uulan kanssa. Ettei kukaan vain eläisi sellaisessa harhakuvitelmassa että meillä vain tytöt tanssii ja pojat pelaa fudista, pois se meistä! Pitääkin ottaa selvää löytyiskö lähistöltä autokerhoa tai vähintäänkin jääkiekkoseuraa Aamulle... Ihan sama kiinnostaako sitä sellainen, onhan modernin naisen tehtävä sukupuolineutraaliuden nimissä pieniä uhrauksia!

Siis VOILÀ: Diddi Dance. Täällä näemmä tykätään tällaisista konsepteista, kuten myös ketjukahviloista ja -ravintoloista.

Käsiin köytettynä kulkusremmit, vasurissa keltainen ja oikeassa pinkki, näkyvät sinipaitaisen open käsissä ilman viuhuntaa.

Rytmisen voimistelun alkeet osa 1.

Ja videoterveiset vielä:

Viime viikon tanssipäivän aamuna oli satanut vettä ja puistoon oli ilmestynyt ihania lätäköitä. Lätäköiden vaikutus puiston käyttäjiin on dramaattinen: Uula oli ainut lapsi ulkona.

K: Mistä tunnistaa suomalaisen lapsen? V: Hänelle on puettu vedenkestävä haalari ja goretexkengät (ja molemmissa heijastimet) ja hän leikkii yksin puistossa. Pitkä miinus tulee puuttuvista hanskoista, siis piti sanomani tec-rukkasista.

 

Nyt kun katselen näitä iloisia puistokuvia niin luulen että lähdemmekin tästä mieluummin kirjastoon...

-R

Hyvä sunnuntai

Tämä on ollut hyvä sunnuntai. Isoin syy tähän on äskeinen vaalitulos, joka antoi uskoa siihen, että Suomeen on ehkä sittenkin ihan mukava aikanaan palata. Jotain positiivista on ehkä tapahtunut sitten viime kevään.

Muutenkin loistopäivä. Jatkoimme uusiin alueisiin tutustumista ja suuntasimmme bussilla 73 Koillis-Lontoon Stoke Newingtoniin, josta mainitsin lyhyesti jo aiemmassa Dalstoniin liittyneessä kirjoituksessani. Stoke Newingtoniin ei pääse metrolla, mutta paikka on ehdottomasti bussimatkan arvoinen, ja toisaalta hieman huonommat liikenneyhteydet ovat tässä tapauksessa auttaneet tietynlaisen kyläfiiliksen säilymistä.

Alueen ainut "nähtävyys" lienee tämä aika huikea Abney Park Cemetery. Kyseessä on vanha suojeltu hautausmaa. Suojeltu tarkoittaa tässä tapauksessa, että paikka on ollut vailla aktiivista hoitoa käsittääkseni 50-luvulta lähtien ja muratit ovat valloittaneet niin vanhat hautakivet kuin puiston keskellä sijaitsevan osittain raunioituneen kappelinkin.

En ole gootti, enkä erityisesti kauhuleffafriikki, mutta paikka teki silti vaikutuksen: tältä näyttää, kun luonto ottaa vallan ihmisen aikanaan pystyttämistä kaupunkirakenteista.

Illalla täällä voisi olla pelottavaa.

Kapitalsmin tuho vai syvempää symboliikkaa?

Abney Parkin jälkeen paluu elävien pariin Stoke Newington Church Streetille tuntui... elähdyttävältä. Katu on täynnä kivoja (ja pääosin varsin lapsiystävällisiä) rafloja, kahviloita sekä (lasten)vaatekauppoja. Vertausta Prenzlauer Bergiin ei voi välttää ja suosituin kulkuneuvo kaksikerrosbussin lisäksi lienevätkin Bugaboo -rattaat.

Jos joskus palaamme Lontooseen, emmekä voi asua keskustassa yliopiston asunnossa, niin tämä olisi oiva vaihtoehto. - Tosin vilkaisu kiinteistövälittäjien ilmoituksiin paljastaa, että kuten arvata saattaa, muutama vuosi keskiluokkaistumista on nostanut tämänkin Hackneyn kulman hintoja aika kovasti.

Erittäin jees alue. Kuten jo aiemmin tuli todettua, niin Lontoossa parasta ovat nämä tällaiset "taskut" keskellä laajaa ja välillä vähän tylsääkin kaupunkimassaa. Löydettävää riittää, oma aika on rajallinen.



-K